Tohinaa ja puhinaa

Vuosi 2013 meni rytinällä.

Tavoitteisiin ei päästy koirarintamalla, mutta tulihan tuota muuta aikaansaatua. Likka syntyi maailmaan maaliskuussa ja hyvin on selvitty.

Kuuralle sain tokon avoimen ykköstuloksen, mikä olikin suuri ponnistus. Hienoilla pisteillä tulos tuli ja siitä innostuneena otimme voittajaluokan uudeksi haasteeksi. Mutta katsotaan... Tunnarikapuloissa on meillä astetta enemmän työmaata:) Että saas nähdä loppuuko meillä yhteinen aika ennenkuin voittajaluokkaan selvitään.

Vertti on likan kanssa aivan ihana, vaikka tarkkana saa olla, jottei pieni immeinen jää viipottajan jalkoihin. Vertti onkin joutunut viimeiset yhdeksän kuukautta perehtymään vaunulenkkeilyn saloihin ihan urakalla. Tosin Vertti on metsälenkeillä luotettavin lenkkikaveri, vaikka tulisi issikkaletka vastaan:)! Päänvaivaa on aiheuttanut Vertin piiiitkällinen murkkuikä. Sillä on poikien kotkotuksia ollut ihan tarpeeksi. "Kurinpalautusta" olemmekin tehneet vähän väliä. Vertille on muistutettava, että se on porukan alimmainen ja töitä on tehtävä, vaikka naisia pyörii ympärillä.
Agility on ollut lähes kokonaan tauolla. Ajaminen Tampereelle on tuntunut niin ylivoimaiselta, että ollaan mielummin tehty kotipihassa tottista. Mutta katsotaan jos ensi kesänä olisi enemmän intoa, kun likkakin pärjää jo ilman maitobaaria. Kuopion reissuilla kävimme pariin otteeseen Hukka-Hallilla agilityä treenaamassa. Paikka on kyllä kuin unelma... Ihan jo sen takia voisin muuttaa Kuopioon... :)

Arttu on oma ihana itsensä. Markon ollessa reissussa, olemme Artun kanssa taas tutustuneet toisiimme. Kuonopanta on ihan ehdoton meidän yhteisillä lenkeillä. Ihan jo minun mielenrauhani takia. Arttu on yhdenmiehenkoira... eikä siihen kuvioon mahdu naista ja lasta. Kohta viikon ajan, kun olemme ollut ilman sitä miestä, on Arttu edelleen sitä mieltä, että viiden maissa ovi aukeaa ja kuningas saapuu kotiin... Yhteistä eloa ei paranna yhtään se, että minun hoidettavaksi jäi antibioottikuurin syöttäminen Artulle. Arttu on sitä mieltä, että hänen ruokansa on myrkytetty ja kaikkeen annettavaan on tästä syystä suhtauduttava suurella varauksella.

Katsotaan, mitä alkanut vuosi tuo tullessaan! Kalenteria on jo ahkerasti täytetty ja uusia mielenvirikkeitä suunniteltu.

Kiireesti kokeisiin

Kuuran tokouralla valoa tunnelin päässä

Tänään Hämeenlinnan Tuuloksessa Kurjimus sai kakkostuloksen, pisteillä 152,5.
Ykköseen ei ollut pitkä matka.

Paikkamakuu oli hyvin levoton kaiken kaikkiaan. Kuura ei nimittäin ollut ainut, joka piti ääntä.
Yllätyinkin hieman arvosanasta 8, koska jouduin antamaan kaksoiskäskyn ja lähtiessäni Kuura ilmaisi taas mielipiteensä muutamalla haukahduksessa. Mutta pysyi koko ajan rauhassa, ja jopa hiljeni loppuajaksi:) Hieno tyttö!

Aamun lenkitys ja väsytys tehtiin hieman iisimmin kuin viime kokeeseen valmistautuessa. Kiitos tästä ajatuksesta Nennelle;) Ehkä liian väsynyt koira ei tosiaan jaksa keskittyä sitä vähääkään, vaan vetää kierrokset vielä överimmäksi kuin "normaalisti"...

Oli kiva huomata, että tehokas, mutta melko lyhyt treeniputki on tuottanut tulosta. Itseään ei tosin voi tästä kiittää, vaan vallan motivoivasta treeniseurasta:)

Meidän heikot lenkit menivät tänään lähes nappiin

Luoksetulo - pysähtyi, JES! Annoin varmuuden vuoksi toisen käskyn, mutta normaalisti Kuura olisi vetänyt hiipimällä loppumatkan äiteen luokse! Hieno suoritus Kuuralle ja olisin voinut jättää toisen käskyn antamatta.

Noutaminen - pysyi istumassa liikkeenohjaajan käskyyn asti! Ja vieläpä (muistaakseni) hiljaa.
Tässä itse hermostuksissani tökkäsin Kuuraa silmään, kun otin kapulaa suusta, joten pakkohan sen oli väistää perusasennosta.

Mutta HYPPY!!! Pysyi rauhassa käskytykseen asti. Hyppäsi ensimmäisellä käskyllä, jäi käskystä ISTUMAAN eikä mennyt maahan niinkuin usein tekee ja odotti luoksetulo hyppy-käskyn. Täysi kymppi tästä liikkeestä! Hyvä Kuura!

Täytyy olla tyytyväinen, ja yllätävää oli, ettei Kuura ollut todellakaan äänekkäin koira avoimessa luokassa. Nyt on vaan syytä vielä käydä kokeissa ennen pitemmän tauon alkamista.



Huilit ansaittu

Muonion mantuja tallaamassa

 

 

Arttu kartutti askelmittariaan eniten tällä reissulla. Taivalta on jokaiselle päivälle tullut 25 kilometristä aina 45 kilometriin. Me perässä hiihtäjät olemme tyytyneet vajaan kymmenen kilometriin retkiin. Olemme Vertin kanssa enemmän panostaneet ajoittamaan nuotiohetket sopivaan rakoon.

Ensimmäisen päivän riistasaldo jäi heikoksi, vaikka jo vartin vaelluksen jälkeen Arttu yhytti metsopoikueen. Markolle tuli hyvä tilanne ampua ukkometso, mutta jostain syystä lintu ei tippunut. Kyllä näkymätön ruoska vilahteli, kun ei lintua löytynyt mistään. ”Varma paikka osua ja ohi meni!” Riekkojen kanssa Arttu hölmöili eikä malttanut ottaa kiinteää seisontaa. Teerejä alueella tuntui olevan paljonkin, mutta arkoja ja koiran edellä juoksevia. Tiukkaa teki Artulla, kun linnut vaan pölähtelivät ilmaan pitkän jäljestämisen jälkeen. Päivän saldo jäi nollaksi, vaikka tilanteita oli paljon.



Arttukin osaa ottaa huilitauot vakavasti. Back On Track-loimi on ollut ahkerassa käytössä

Vertti osoitti olevansa mainio metsästyskaveri. Mukana-käskyllä kuljimme noin kymmenen metrin päässä Markosta ja Artun tehdessä töitä kauempana edessä. Ampumiset Vertti otti tyynesti eikä Artun nopeat takaaohituksetkaan tehneet tiukkaa. Vierellä pysyttiin, kunnes tuli aina huilihetki ja vapaus koitti Vertillekin. Soiden ylitykset menimme vapaana, koska mättäältä mättäälle kulkeminen koira vasemmassa jalassa kiinni ei onnistunut millään.

 

Niin kauan kuin sää on ollut hyvä, olemme Vertin kanssa kulkeneet ahkerasti metsästäjien perässä. Mutta nyt keli on täälläkin muuttunut kylmänkosteaksi, tarjouduimme täyttämään polttopuuvarastot ja tiskaamaan astiat... Oman lenkkimme käymme vielä heittämässä ja katsomassa tuleeko niitä pelottavia poroja vastaan... :)

Koko reissun saldo on ollut kolme riekkoa ja yksi ukkometso. Saa nähdä tuleeko iltapäivästä vielä lisää täytettä illan riekkopataan. Huomenaamuna suunnataan kohti kotia Kuopion pysähdyksellä.

Reissun ensimmäinen riekko

 



 

Kipiää, koppia ja kotkotuksia

Kipiää

Saimme vahvistusta perheen spondyloosi-kerhoon.

Artulla selvisi viikon kipuilun ja seitsemän röntgenkuvan jälkeen spondyloosia lannerangan alueella
"kuvista löytyi spondyloosia ja kavenneita nikamavälejä... Tulehduskipulääkettä (Norocarp) ja kipuläkettä neuropaattiseen kipuun (Neurontin) seuraavan kahden kuukauden ajan..."

Kivut tuli vähän kuin salama kirkkaalta taivaalta. Ykskaks Arttu alkoi ulahtelemaan portaita alas mennessä ja maahan käydessä. Torstai-iltana A yritti kolme tuntia käydä maate ennenkuin isäntä tuli ja sai kellistettyä sen yhteen asentoon koko yöksi. Portaat meillä mennään alas kantopelillä.

Jospa tämä tästä, nyt kun on kunnon ropit. Ensi viikolla odotetaan vielä ortopedin soittoa ja lopullisia hoito-ohjeita.

Koppia

Mutta jotain hyvääkin kurjimusten elämässä, sillä meillä taitaa olla valmis koirankoppi.
Vuoden päivät sitä on yksi ahkera mies pakertanut pystyyn. Välillä on käyty vieressä nälvimässä ja urputtamassa, mutta ei ole iso mies taipunut painostuksen alla. Taitava timpuri:)

Vanhoista hirsistä, huopakatosta ja lainatuista matoista on koiruuksien koppi tehty.

Ja niitä kotkotuksia...

Vempun kanssa käytiin eka kertaa tälle syksylle lähikentän agitreeneissä.

Pleksilasi renkaan ympärillä ei ollut oikein meidän juttu... enkä oikein tiedä, suosittelisinko sitä kenellekään muullekaan. Olisi pitänyt pitää oma pää ja sanoa, ettei me käytetä tuota. Tein V:lle alkuun helppoja renkaan läpi lelunnäyttöä ja suora palkkaa, mutta heti kun lähdettiin suorittamaan "rataa" poika pamautti pleksiä päin! Muutenkin erilaiset esteet ja vieressä treenaava toinen porukka oli uutta ja minä annoin tällaisen "mokan" tapahtua. Kyllä suututti! Lopputreeni meni omaa ketutusta pidätellessä ja kyllähän koira sen huomaa...

Leirielämää Kaavilla ja kotimatkan tekoa

Kiitokset Vertin kasvattajalle antoisasta ja rentouttavasta leiristä!
Mukavaa oli niin koulutuksissa kuin saunan lauteilla. Oli hienoa tutustua Patchcoat-koirien omistajiin ja nähdä, kuinka hienoa koiria aussit ovat.
Sai myös salaa olla ylpeä omasta "Pertti-pojasta", kun siskot ja suvun muut naiset laittoivat poikaa kuosiin, ja vaihdettiin lennosta autosta ja yöpaikasta toiseen. Hyvä äijä!

Ja kun kerran tänne Savoon asti päästiin, niin täytyihän sitä käydä kotona Kuopiossa pyörähtämässä Aatua moikkaamassa.

Artun äitienpäivä

Äitienpäivän aamuna lähdettiin liikenteeseen kolmestaan. Arttu, Marko ja minä. Suuntana Tampereen KV- näyttely, jossa pk-saksanseisojien tuomarina oli irlantilainen Ralph Dunne. Pitkäkarvaisia oli Artun lisäksi vain Taikasuon Öneli.

Arttu käyttäytyi kehässä upeasti. Hampaiden katsominen ja muu kopelointi sujui ilman vastustelua.
Tuomari arvosteli Artun EH:n veroiseksi. Muita palkintoja ei sitten herunnutkaan.

"Good sized dog. Good head with good bite. Could do a bit more shoulder angulation & a bit more angulation in quarters. I´d prefer to see more drive in movement."

Kotimatkalla kävimme äitienpäivälounaalla Sahalahdessa ja tervehtimässä vanhoja herroja, Oskaria 13v(kkssu) ja Eetua 10v (suoajou).



Eetun töpöhäntä

Voi Kuura...

*Nautitaan elämästä*

...mikä ihme tuli?

Ei mennyt koe ihan niinkuin olin kuvitellut. Kyllä koirat osaavat yllättää niin hyvässä kuin pahassa.

Meidän "pohjanoteeraus" tokokoe 28.4.12 pisteillä 49/200!!!

Alkuvalmistelut

• Aloitettiin aamu hyvällä aamiaisella. Ei liian tuhdilla, mutta ei varmaan jäänyt ihan törkeä nälkä. Käytiin puolen tunnin metsälenkillä. Saavuttiin koepaikalla 1,5 tuntia ennen luokan alkua ja tehtiin n. 40 minuutin kävelylenkki ja leikittiin pallolla. Käytiin koepaikalla rauhoittumassa ja mentiin autoon juomaan ja huilailemaan. Varttia ennen luokan alkua otettiin palloleikit ja vein pallon piiloon ilman, että Kuura hoksasi.

Itse koesuoritus

• Paikallaolossa jouduin antamaan kaksoiskäskyn maahan. Kuura haukkui, kun lähdin, mutta hiljeni.... mutta mutta... nousi kesken paikallaolon istumaan ja kävi maate ennenkuin aika tuli täyteen. Positiivista oli, että viereinen koira oli noussut ja mennyt Kuuraa kohti, mutta Kuura ei lähtenyt paikaltaan.
• Kuura ei seurannut, jouduin antamaan lisäkäskyjä. Ei pysähtynyt perusasentoon. Ei jäänyt maate. Ei pysähtynyt luoksetulossa. Kääntyi seisomisessa taaksepäin. Ei odottanut nouto-käskyä vaan nouti itsenäisesti. Ei noussut kuin kerran kaukokäskyissä. Ei jäänyt istumaan hypyn taakse vaan tuli samantien takaisin.... Mitäs muuta.... Siinähän ne liikkeet sitten olikin!:)

Oli sellainen henkimaailman käsissä oleva koe.
Ei harmita se, että liikkeet meni huonosti. Eikä hävetä se, että oltiin niin surkeita yleisön edessä.
Se, mikä harmittaa on se olotila, mikä Kuuralla oli koetta suoritettaessa. En vain saanut sitä rauhoittumaan. Kuura veti kierroksia niin paljon, että se ei saanut pidettyä pakettia kasassa.

Voi Kuura... Nyt puretaan tilanne auki ja lähdetään nollasta liikenteeseen. Tai siitä 49 pisteestä...
Vielä ei luovuteta. Kuurasta ei tule ikinä huipputokokoiraa, mutta kaikkensa se yrittää ja minun pitää löytää ne työkalut, millä saan sen luottamaan itseensä ja meihin. Ja tietysti minun on luotettava siihen ja unohtaa turha jännittäminen.

Kiitos Roosa-tätskän emännälle kriisiavusta:)

Tätähän tämä koiran "kouluttaminen" on. Ikinä ei tule valmista, ja aina oppii uutta.

K niinkuin kevät, kelirikko, kura, karvanlähtö....ja Kuopio

Töissä saamme nauttia kevään antimista, kuten kelirikosta. Kotona samme nauttia kurasta ja (toivottavasti) pian alkavasta karvanlähdöstä.

Mutta viime viikonloppuna saimme nauttia myös Kuopiosta!
Tapasimme Kuopiossa Saksanseisojakerhon vuosikokouksessa Artun kasvattajat ja muita pitkäkarvaimmeisiä. Itse kokouksessa osallistujia oli toista sataa. Oli mielenkiintoista nähdä kanakoiraharrastajia ja etenkin menestyneitä sellaisia. Oli myös hienoa nähdä, kuinka paljon naisia on joukossa mukana. Kimmokkeena viikonlopusta saimme vihdoin lähetettyä jäsenhakemuksen Suomen Pitkäkarvakerhoon...:) Toivottavasti pääsemme osallistumaan ensi kesän kesäpäiville Inkooseen.

Vapun tienoo on Markon reissaamisen takia, ja täysin tästä syystä, täytetty erinäisillä kokeilla ja koulutuksilla. Lauantaina osallistumme Kuuran kanssa Takkujen järjestämään tokokokeeseen Tampereella ja sunnuntaina Vertin kanssa suuntaamme Valkeakoskelle Elina Jänesniemen koulutukseen. Koulutuksen järjestää Walat ry.

Olen jo kertaalleen päättänyt lopettaa Kuuran kanssa kisaamisen tottelevaisuuskokeissa, mutta kun... Jos sen avoimen luokan ykköstuloksen saisi... Avoimen luokan koe alkaa sopivasti puolen päivän tienoilla, joten meillä on aamu aikaa väsyttää itsemme ja saada sopiva mielentila aikaiseksi. Kaikki liikkeet ovat meillä hallussa vähintään seiskan arvoisesti, mutta tärkeintä olisi suorittaa koe oikeassa vireessä. Ei liikaa viettiä, mutta ei myöskään liian vähän... Tässäpä se varmaan ikuinen koiran kouluttamisen pulma!

Vertti on ollut leikkikoulussa. Olemme koittaneet löytää oikeaa lelua. Tähän mennessä parhaimmaksi on osoittautunut noin metrin pituinen punottu huopanaru. Narupallot ovat OUT, mutta vanha revitty jalkapallo on IN, etenkin eteenlähetyksessä. Saalisleikissä Vertillä on aivan erilainen tyyli leikkiä verrattuna Kuuraan. Vertti vetää kierroksensa ylöspäin sananmukaisesti, sellaisia flattipomppuja metrin korkeuteen ja takin hihasta kiinni... Jep jep.. Tässäpä meillä vielä puurtamista, jotta emme mene ojasta allikkoon. Yhteinen leikki on siis edelleenkin hakusessa, Vertti on äärimmäisen omivainen. Eli minulle lelua ei tuoda kuin käskystä, ei leikkiinkutsusta.

Vertin kanssa ongelmana on myös keskittymiskyky, joka on suoraan sanottua hyvin lyhyt ja huono. Se lienee osittain miehinen ongelma, mutta murrosikä tai mörköikä on varmaan pahimmoillaan. Treeneissä kaikki yllättävä häiriö keskeyttää kaiken, ja häiriöön on vastattava pienellä pörinällä tai haukulla. Myöskin vartioimisvietti puskee välillä pintaan. Illalla, kun kaikki ovat jo käyneet yöpuulle, aloittaa Vertti vartioimispurinan. Tästä on tullut tapa, johon muut eivät enää edes jaksa lähteä mukaan... Jospa se iän myötä tasoittuu. Mutta pitäisikö siihen puuttua kieltämällä vai enemmänkin jättää noteeraamatta.... ?

Mitäs Artusta kertoisi... Meidän pahnan pohjimmaisesta. Artusta, jota kaikki paimentavat ja sortavat... Arttu on viikoksi hyljätty tarhan perukoille Markon lähdettyä reissuun viikoksi.

Mietin josko uskaltautuisin Artun kanssa juoksulenkille vyön kanssa, mutta en tiedä pitäisikö sonnustautua polvisuojuksilla ja kypärällä. Ehkä sitten yön pimeinä tunteina.

On intoa taas

Kevät tulee, valon määrä lisääntyy ja kurjimusten kolossa into treenata kasvaa taas "normaaliin" määräänsä. Kyllä oli synkkiä hetkiä alkutalvella. Ei jaksanut paljon takamustaan sohvalta nostaa. Ahdisti pimeys ja se sateen määrä.

Olen vielä äärimmäisen surkea ajamaan pimeällä. Kun soppaan lisätään lumisade, on epätoivo iskenyt ja mieleni teki joskus ajaa lähimmälle huoltsikalle ja jäädä sinne yöksi odottamaan inhimillisempiä kelejä. Siksi monesti mietin, minkä ihmeen takia me asutaan täällä kaukana kaikesta...

Mutta niihin treeneihin!

Vertti tai Pertti niinkuin kaikki taitavat nuoren miehen nimeksi luulla, on saanut oima annoksen minun treenipaloa. On pujottelun tehotreeniä, hyppytekniikkaa, saalisleikin vahvistamista, kaikkia ihania temppuja, mitä voi illalla sisällä keksiä.... Hrrr... Tämä on varmaan joku kevätsairaus, joka vielä vie minut ryminällä alas ja voimat nolliin. Sitä odotellessa opettelemme koko konkkaronkka uusia temppuja!

Se, mikä Vertissä eniten tällä hetkellä huolettaa tai mikä vaatisi panostusta, on Vertin kehonhallinta. Se on edelleen hyvin vempula. Tuntuu, että se ei jaksa kovin pitkään antaa parastaan, ei edes Artun jahtaamisessa. Ehkä se on vain järkevää voimienkäyttöä, mutta joskus tuntuu, että se on patalaiska-ukkeli, joka menee siitä, mistä aita on matalin.

Kuura osoittaa selkeää edistymistä luoksetulon pysäytyksissä ja kaukokäskyissä. Hyppy sen sijaan tuottaa vaikeuksia. Ei välttämättä suorituksena, vaan siis ylipääsemisenä. Eli kroppa ei ole kunnossa tai Kuuran hyppytekniikkaan on alettava kiinnittää huomiota. Hieroja voisi olla paikallaan, jotta pääsemme kärryille, mistä on kyse. Agilitykentälle paluusta emme tällä erää edes haaveile.

Marko ja Arttu ilmoittautuivat Luopioisten tokokokeeseen. Toivotaan, että Arttu on oikeassa mielentilassa koepäivänä:) Ei ole naiset ja linnut mielessä. Liikkeet menevät hienoon arttumaiseen tapaan, mutta se hajumaailma on välillä liikaa pienelle seisojalle.

Stressivatsaa

Vertillä on stressivatsa...

Ennen treenejä on vatta sekaisin, treenien aikana iskee kushätä, treenien jälkeen on äkkiä päästävä tien poskeen...
Sanotaan, että koirat ja omistajat muistuttavat ulkonäöltään toisiaan, mutta kyllä meillä taitaa Vertin kanssa olla ihan toisenlainen yhtäläisyys.

Kävimme Kuuran ja Vertin kanssa seikkailemassa Laipanmaassa ja kokeilemassa uusia reittejä. Reiteillä ei talvisin tunnu olevan paljoakaan liikennettä. Tapasimme venäjänajokoiran, joka kävi tutka kaulassaan katsomassa, mitkä pitkäjalat siellä viipottaa. Kuuran annoin käydä räyhäämässä, onneksi kaveri tajusi, ettei valkoisesta matamista lähde muuta kuin paha ääni ja tuikea katse. Vertin sain kiinni ja jalalla hätyytin venakon pois.

Keskellä männyn taimikkoa Kuura ja Vertti seisoivat jäykkinä paikoillaan, odottivat minua ja eivätkä uskaltautuneet mennä katsomaan, mikä edessä oli. Sieltä löytyi tuliterä retkipatja! Täytyihän se mukaan kerätä. Paluumatkalla kyselin jänismetällä olleilta miehiltä, oliko heiltä pudonnut metsään patja, mutta omistajaa ei löytynyt, joten hienon patjan sain.

Mutta se Vertin stressivatsa... ei myöskään kestä pitkiä lenkkejä. Pöksyt kurassa päästiin kotia ja meinasin pestä kaveruksen takamuksen, ennenkuin sotkee paikat - mutta eihän meillä tullut vettä!

Pienessä paniikissa jo soittelin työmiehelle Sappeeseen, että nyt on putket jäässä!!! Mutta onneksi vesi oli poikki jostain muualta ja katko kesti vain hetken aikaa.

Mutta tässä vielä naamakirjassakin ollut videopätkä. Siellä se näkyy nuoruuden koti 1:06 kohdalla.
Kuopio on hieno kaupunki, vielä kun saisi tuon toisen puoliskon uskomaan sen....;)

Rallya ja reissuja

Se olisi seuraavat kaksi viikkoa vain minä ja koirat.



´
Kävimme viime keskiviikkona Tuuloksen koirakerhon järjestämässä rallytokoillassa (Suomen Rally-Tokoliitto ry). Kuura ja Vertti pääsivät suorittamaan haasteellista rallytokorataa. Tuuloksessa on muutama aktiivinen immeinen kouluttautunut lajiin. Saimme hyviä neuvoja ja vinkkejä kisoja varten. Kuuran kanssa menemme helmikuussa kokeilemaan, kuinka kisaaminen uudessa lajissa sujuu. Toivotaan, että tämä laji virallistetaan vielä joku päivä täällä Suomessakin.




Arttu on ollut viikonlopun hoidossa ja varmaan nauttinut elämästään ilman Verttiä. Kuura ja Vertti heittivät pikaisen autoreissun Kuopioon. Kävimme juhlistamassa niin pienten kuin vähän vanhempienkin synttäreitä Koivumäen kartanossa. Vuosia juhlille taisi kertyä pitkälti yli sata. Vanhimpana suur-mummo 90v ja nuorimpana suvun kuopus 1v.

Tupa lämpiää ja mieli on viriteltävä taas uuteen työviikkoon. Se on varmaan kohta kaivettava sukset taikka lumikengät verannan kätköistä. Hyvää alkavaa viikkoa!

Lupausten aikaa

Aloitan aina vuoden uutena ihmisenä. Ainakin mielessäni kuvittelen putsaavani pöydän joulun ja uuden vuoden pyhien aikana, jotta saan aloittaa "tyhjästä".

Vertti saa osallistua myös näihin talkoisiin. Vertti lupaa opetella kävelemään vetämättä hihnassa, tämän lupauksen Vertti aikoo lunastaa jo tammikuun aikana. Ei aleta lepsuilemaan ja antamaan itselle liikaa löysää tavoitteen toteuttamiseen.
Mutta Vertti haluaa myös oppia kävelemään nätisti muualla kuin pimeillä hiekkateillä, jossa kaikki vastaantulevat ovat enemmän tai vähemmän pelottavia.

Minun lupaus Vertille on, että käymme kerta viikkoon kylillä, olkoon se sitten Pälkäne tai Tampere, mutta ei aina se sama soramontun ohi menevä reitti, jossa vain lehmät meitä tervehtivät.

Toinen Vertin lupaus tälle vuodelle on osallistua alokosluokan tokokokeseen sekä mölliagikisoihin. Nämä lupaukset lunastetaan loppuvuodesta. Näissä meillä on hommaa molemmilla, mutta jos tänään aloitetaan päämäärä kirkkaana, voisi näissä onnistuminen olla teoreettisesti mahdollista. Tuloslupauksia emme aseta. Verttikään ei halunnut...

Kuuran panos yhteiseen hyvään on kunnon kohottaminen. Tämä olkoon Kuuran ja minun henkilökohtainen kamppailu. Toinen toisiamme motivoiden teemme töitä tämän eteen.
Otamme tavoitteeksi tehdä kerta viikkoon porukalla sellainen treeni, jossa myös Kuuran villapaita kastuu eikä vain minun.
Minun lupaus Kuuralle on, että laitamme paikat kuntoon, jotta tämä lupaus voidaan lunastaa. Kuura saa nivelhoitonsa ja minä lupaan käydä näyttämässä tuon vaivasenluuni...

 

Artulle ja Markolle en lupauksia aseta. He tallatkoon omat polkunsa, kunhan vain saapuvat reissuiltaan ehjinä takaisin ja ehkä jotain hyvää repussaan:)

Tammikuun lätinää

Joulusta selvittiin. Jaettiin porukka kahteen osaan. Me lähdettiin Vertin kanssa Kuopioon ja Marko jäi Kuuran ja Artun kanssa kotia. Kuura ja Arttu pääsivät nauttimaan rauhallisesta elämästä ja Varvisaaren vahvistus Aatu-tolleri sai Vertistä leikkikaverin. Luulen, että kaikki olivat tyytyväisiä:)

Uusi vuosikin sujui mukavasti. Lähdettiin Laipanmaan rauhaan. Koirat saivat manttelit yllensä ja pääsivät metsään riehumaan. Paistettiin kodalla makkaraa ja juotiin vallan mainiota jouluglögiä:) Illaksi päästiin vielä rantasaunaan saunomaan ja keskiyöllä raketit paukkui.

Vertti otti paukuttelun tyynen rauhallisesti. Arttu varmaan kuvitteli, että on tullut paratiisiin ja kohta pääsee linnun makuun. Kuura sen sijaan oli vähän hämillään, ei panikoinut, mutta ei pahemmin tykännytkään räiskeestä.


Nyt täytyisi vaan kerätä voimia ja intoa alkavaa vuotta varten!

Kurjimusten kolo

Kuura

"Vasemmassa kyynärnivelessä on lievää, alkavaa nivelrikkoa... rintarangassa on spondyloosipiikkiä eli luusillan alkua nikamien välissä alapinnalla... en suosittele agilityä... Kolmen viikon tulehduskipulääkekuuri, jonka jälkeen suosittelen cartrophen pistoshoitosarjaa..."

Huilataan hetki

Siinä se oli, aika yksioikoisesti eläinlääkärin tuomio.

Kolmosluokkaan päästiin agilityssä. 16 starttia, joista 8 nollarataa

• Ykkösluokasta kakkosluokkaan nousuun vaadittiin 10 starttia ennenkuin kolme luokanvaihtonollaa oli kasassa
• Kakkosluokasta kolmosluokkaan nousemiseen vaaditiin 4 starttia
• Kolmosluokassa ehdittiin starttaamaan kahden lähdön verran, joista molemmista nollaradat

Kuuran lyhyt, mutta hyvin nousujohteinen agilityura.
Olemme taas risteyksessä, jossa täytyy punnita Kuuran vahvuudet ja miettiä uusia haasteita. Katsotaan jos löytäisimme pakkasessa oleville hirvensorkille käyttöä, kunhan ollaan saatu Kurjimus kuntoon... Vaahtomuovisieni, veripullo ja jälkiliina esiin.

Arttu

Arttu ja Marko kävivät Timo Vakkerin koulattavana Laukaassa Tmi Erä-Vahti.
Kirjekyyhkysten avulla Vakkeri pääsi puuttumaan Artun kuumenemiseen linnun karkottuessa. Kyyhkysillä saatiin aikaiseksi erilaisia tilanteita ja useita toistoja.

Vakkeri antoi pojille uskoa, ettei kannata luovuttaa, vaikka omien fasaanien pyrstösulat ovat olleet kovalla koetuksella viime aikoina.

Nykyään pellolla ei enää huudeta kurkku suorana, vaan suhteellisen neutraalit käskyt riittävät ja vaikka lintua ei alas saataisi, on Artulle aina palkkana nouto kylmällä linnulla taikka damilla.

Poikien reissukuvia syksyltä. Näihin tunnelmiin on hyvä palata, kun uskonpuute iskee.

Vertti

Vertti porskuttaa entiseen malliin. Kuin vanha tekijä.

• Hakumetsällä käydään ukot etsimässä.
• Esineruudusta haetaan esineet pois kuleksimasta.
• Agilitykentän laidalla otetaan iisisti, vaikka muut treenaavat.
• Tokossa mennään hiljalleen eteenpäin sivulletuloa ja maahanmenoa harjoiteltaen.

Höyrynpieruhan se on ja hyppii ihmisten päälle, mutta upea koira yksinkertaisesti...

Joskus kaverit on sitä mieltä, että kolmas pyörä kyydissä on liikaa.

Ausseja halli täynnä

Nyt on vuoden 2011 AussieOpen nähty. Oli paljon komeita koiria, pestyjä ja puunattuja. Sitten oli maalaispoikia isossa maailmassa, joilta oli persvillat leikkaamatta ja korvakarvat nyppimättä.

Tuomarina oli saksalainen Angela Kleinhans ja Vertin hän arvosteli seuraavanlaisesti:
"Good head & earset. Would like to see a bit more substance. Good front but very close. Good rear but a little bit wide."

Että hyvää, mutta.... Olin toivonut, että näyttely olisi ollut samanlainen kuin Artun jalostuskatselmus Junkkarissa vuonna 2010. Siellä koira käytiin perusteellisesti läpi. Mitattiin ja syynättiin.

Vertti on siis rimpula ja pitkäjalkainen honkkeli, mutta toimii täysin siinä tehtävässä, joka koiralle on suotu. Täydellä sydämellä.
Etenkin silloin, kun kurkku on kipeä ja kylmä kulkee pitkin luita ja ytimiä.
Meidän lämmitettävä fleecepeittomme... :)

Tässä kurjimukset kirpeässä marraskuun pakkasessa.

Löydätkö ilta-auringon tähystäjän...