lauantai 28. huhtikuuta 2012

Voi Kuura...

*Nautitaan elämästä*

...mikä ihme tuli?


Ei mennyt koe ihan niinkuin olin kuvitellut. Kyllä koirat osaavat yllättää niin hyvässä kuin pahassa.

Meidän "pohjanoteeraus" tokokoe 28.4.12 pisteillä 49/200!!!

Alkuvalmistelut
  • Aloitettiin aamu hyvällä aamiaisella. Ei liian tuhdilla, mutta ei varmaan jäänyt ihan törkeä nälkä. Käytiin puolen tunnin metsälenkillä. Saavuttiin koepaikalla 1,5 tuntia ennen luokan alkua ja tehtiin n. 40 minuutin kävelylenkki ja leikittiin pallolla. Käytiin koepaikalla rauhoittumassa ja mentiin autoon juomaan ja huilailemaan. Varttia ennen luokan alkua otettiin palloleikit ja vein pallon piiloon ilman, että Kuura hoksasi.
Itse koesuoritus
  • Paikallaolossa jouduin antamaan kaksoiskäskyn maahan. Kuura haukkui, kun lähdin, mutta hiljeni.... mutta mutta... nousi kesken paikallaolon istumaan ja kävi maate ennenkuin aika tuli täyteen. Positiivista oli, että viereinen koira oli noussut ja mennyt Kuuraa kohti, mutta Kuura ei lähtenyt paikaltaan.
  • Kuura ei seurannut, jouduin antamaan lisäkäskyjä. Ei pysähtynyt perusasentoon. Ei jäänyt maate. Ei pysähtynyt luoksetulossa. Kääntyi seisomisessa taaksepäin. Ei odottanut nouto-käskyä vaan nouti itsenäisesti. Ei noussut kuin kerran kaukokäskyissä. Ei jäänyt istumaan hypyn taakse vaan tuli samantien takaisin.... Mitäs muuta.... Siinähän ne liikkeet sitten olikin!:)
Oli sellainen henkimaailman käsissä oleva koe.
Ei harmita se, että liikkeet meni huonosti. Eikä hävetä se, että oltiin niin surkeita yleisön edessä.
Se, mikä harmittaa on se olotila, mikä Kuuralla oli koetta suoritettaessa. En vain saanut sitä rauhoittumaan. Kuura veti kierroksia niin paljon, että se ei saanut pidettyä pakettia kasassa.

Voi Kuura... Nyt puretaan tilanne auki ja lähdetään nollasta liikenteeseen. Tai siitä 49 pisteestä...
Vielä ei luovuteta. Kuurasta ei tule ikinä huipputokokoiraa, mutta kaikkensa se yrittää ja minun pitää löytää ne työkalut, millä saan sen luottamaan itseensä ja meihin. Ja tietysti minun on luotettava siihen ja unohtaa turha jännittäminen.

Kiitos Roosa-tätskän emännälle kriisiavusta:)

Tätähän tämä koiran "kouluttaminen" on. Ikinä ei tule valmista, ja aina oppii uutta.

keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

K niinkuin kevät, kelirikko, kura, karvanlähtö....ja Kuopio

Töissä saamme nauttia kevään antimista, kuten kelirikosta. Kotona samme nauttia kurasta ja (toivottavasti) pian alkavasta karvanlähdöstä.




Mutta viime viikonloppuna saimme nauttia myös Kuopiosta!
Tapasimme Kuopiossa Saksanseisojakerhon vuosikokouksessa Artun kasvattajat ja muita pitkäkarvaimmeisiä. Itse kokouksessa osallistujia oli toista sataa. Oli mielenkiintoista nähdä kanakoiraharrastajia ja etenkin menestyneitä sellaisia. Oli myös hienoa nähdä, kuinka paljon naisia on joukossa mukana. Kimmokkeena viikonlopusta saimme vihdoin lähetettyä jäsenhakemuksen Suomen Pitkäkarvakerhoon...:) Toivottavasti pääsemme osallistumaan ensi kesän kesäpäiville Inkooseen.

Vapun tienoo on Markon reissaamisen takia, ja täysin tästä syystä, täytetty erinäisillä kokeilla ja koulutuksilla. Lauantaina osallistumme Kuuran kanssa Takkujen järjestämään tokokokeeseen Tampereella ja sunnuntaina Vertin kanssa suuntaamme Valkeakoskelle Elina Jänesniemen koulutukseen. Koulutuksen järjestää Walat ry.

Olen jo kertaalleen päättänyt lopettaa Kuuran kanssa kisaamisen tottelevaisuuskokeissa, mutta kun... Jos sen avoimen luokan ykköstuloksen saisi... Avoimen luokan koe alkaa sopivasti puolen päivän tienoilla, joten meillä on aamu aikaa väsyttää itsemme ja saada sopiva mielentila aikaiseksi. Kaikki liikkeet ovat meillä hallussa vähintään seiskan arvoisesti, mutta tärkeintä olisi suorittaa koe oikeassa vireessä. Ei liikaa viettiä, mutta ei myöskään liian vähän... Tässäpä se varmaan ikuinen koiran kouluttamisen pulma!

Vertti on ollut leikkikoulussa. Olemme koittaneet löytää oikeaa lelua. Tähän mennessä parhaimmaksi on osoittautunut noin metrin pituinen punottu huopanaru. Narupallot ovat OUT, mutta vanha revitty jalkapallo on IN, etenkin eteenlähetyksessä. Saalisleikissä Vertillä on aivan erilainen tyyli leikkiä verrattuna Kuuraan. Vertti vetää kierroksensa ylöspäin sananmukaisesti, sellaisia flattipomppuja metrin korkeuteen ja takin hihasta kiinni... Jep jep.. Tässäpä meillä vielä puurtamista, jotta emme mene ojasta allikkoon. Yhteinen leikki on siis edelleenkin hakusessa, Vertti on äärimmäisen omivainen. Eli minulle lelua ei tuoda kuin käskystä, ei leikkiinkutsusta.

Vertin kanssa ongelmana on myös keskittymiskyky, joka on suoraan sanottua hyvin lyhyt ja huono. Se lienee osittain miehinen ongelma, mutta murrosikä tai mörköikä on varmaan pahimmoillaan. Treeneissä kaikki yllättävä häiriö keskeyttää kaiken, ja häiriöön on vastattava pienellä pörinällä tai haukulla. Myöskin vartioimisvietti puskee välillä pintaan. Illalla, kun kaikki ovat jo käyneet yöpuulle, aloittaa Vertti vartioimispurinan. Tästä on tullut tapa, johon muut eivät enää edes jaksa lähteä mukaan... Jospa se iän myötä tasoittuu. Mutta pitäisikö siihen puuttua kieltämällä vai enemmänkin jättää noteeraamatta.... ?

Mitäs Artusta kertoisi... Meidän pahnan pohjimmaisesta. Artusta, jota kaikki paimentavat ja sortavat... Arttu on viikoksi hyljätty tarhan perukoille Markon lähdettyä reissuun viikoksi.


Mietin josko uskaltautuisin Artun kanssa juoksulenkille vyön kanssa, mutta en tiedä pitäisikö sonnustautua polvisuojuksilla ja kypärällä. Ehkä sitten yön pimeinä tunteina.