sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Rallya ja reissuja

Se olisi seuraavat kaksi viikkoa vain minä ja koirat.



´
Kävimme viime keskiviikkona Tuuloksen koirakerhon järjestämässä rallytokoillassa (Suomen Rally-Tokoliitto ry). Kuura ja Vertti pääsivät suorittamaan haasteellista rallytokorataa. Tuuloksessa on muutama aktiivinen immeinen kouluttautunut lajiin. Saimme hyviä neuvoja ja vinkkejä kisoja varten. Kuuran kanssa menemme helmikuussa kokeilemaan, kuinka kisaaminen uudessa lajissa sujuu. Toivotaan, että tämä laji virallistetaan vielä joku päivä täällä Suomessakin.




Arttu on ollut viikonlopun hoidossa ja varmaan nauttinut elämästään ilman Verttiä. Kuura ja Vertti heittivät pikaisen autoreissun Kuopioon. Kävimme juhlistamassa niin pienten kuin vähän vanhempienkin synttäreitä Koivumäen kartanossa. Vuosia juhlille taisi kertyä pitkälti yli sata. Vanhimpana suur-mummo 90v ja nuorimpana suvun kuopus 1v.

Tupa lämpiää ja mieli on viriteltävä taas uuteen työviikkoon. Se on varmaan kohta kaivettava sukset taikka lumikengät verannan kätköistä. Hyvää alkavaa viikkoa!

lauantai 7. tammikuuta 2012

Lupausten aikaa

Aloitan aina vuoden uutena ihmisenä. Ainakin mielessäni kuvittelen putsaavani pöydän joulun ja uuden vuoden pyhien aikana, jotta saan aloittaa "tyhjästä".


Vertti saa osallistua myös näihin talkoisiin. Vertti lupaa opetella kävelemään vetämättä hihnassa, tämän lupauksen Vertti aikoo lunastaa jo tammikuun aikana. Ei aleta lepsuilemaan ja antamaan itselle liikaa löysää tavoitteen toteuttamiseen.
Mutta Vertti haluaa myös oppia kävelemään nätisti muualla kuin pimeillä hiekkateillä, jossa kaikki vastaantulevat ovat enemmän tai vähemmän pelottavia.






Minun lupaus Vertille on, että käymme kerta viikkoon kylillä, olkoon se sitten Pälkäne tai Tampere, mutta ei aina se sama soramontun ohi menevä reitti, jossa vain lehmät meitä tervehtivät.

Toinen Vertin lupaus tälle vuodelle on osallistua alokosluokan tokokokeseen sekä mölliagikisoihin. Nämä lupaukset lunastetaan loppuvuodesta. Näissä meillä on hommaa molemmilla, mutta jos tänään aloitetaan päämäärä kirkkaana, voisi näissä onnistuminen olla teoreettisesti mahdollista. Tuloslupauksia emme aseta. Verttikään ei halunnut...


Kuuran panos yhteiseen hyvään on kunnon kohottaminen. Tämä olkoon Kuuran ja minun henkilökohtainen kamppailu. Toinen toisiamme motivoiden teemme töitä tämän eteen.
Otamme tavoitteeksi tehdä kerta viikkoon porukalla sellainen treeni, jossa myös Kuuran villapaita kastuu eikä vain minun.
Minun lupaus Kuuralle on, että laitamme paikat kuntoon, jotta tämä lupaus voidaan lunastaa. Kuura saa nivelhoitonsa ja minä lupaan käydä näyttämässä tuon vaivasenluuni...


 

Artulle ja Markolle en lupauksia aseta. He tallatkoon omat polkunsa, kunhan vain saapuvat reissuiltaan ehjinä takaisin ja ehkä jotain hyvää repussaan:)

keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Tammikuun lätinää

Joulusta selvittiin. Jaettiin porukka kahteen osaan. Me lähdettiin Vertin kanssa Kuopioon ja Marko jäi Kuuran ja Artun kanssa kotia. Kuura ja Arttu pääsivät nauttimaan rauhallisesta elämästä ja Varvisaaren vahvistus Aatu-tolleri sai Vertistä leikkikaverin. Luulen, että kaikki olivat tyytyväisiä:)



Uusi vuosikin sujui mukavasti. Lähdettiin Laipanmaan rauhaan. Koirat saivat manttelit yllensä ja pääsivät metsään riehumaan. Paistettiin kodalla makkaraa ja juotiin vallan mainiota jouluglögiä:) Illaksi päästiin vielä rantasaunaan saunomaan ja keskiyöllä raketit paukkui.

Vertti otti paukuttelun tyynen rauhallisesti. Arttu varmaan kuvitteli, että on tullut paratiisiin ja kohta pääsee linnun makuun. Kuura sen sijaan oli vähän hämillään, ei panikoinut, mutta ei pahemmin tykännytkään räiskeestä.


Nyt täytyisi vaan kerätä voimia ja intoa alkavaa vuotta varten!