Joulusta selvittiin. Jaettiin porukka kahteen osaan. Me lähdettiin Vertin kanssa Kuopioon ja Marko jäi Kuuran ja Artun kanssa kotia. Kuura ja Arttu pääsivät nauttimaan rauhallisesta elämästä ja Varvisaaren vahvistus Aatu-tolleri sai Vertistä leikkikaverin. Luulen, että kaikki olivat tyytyväisiä:)
Uusi vuosikin sujui mukavasti. Lähdettiin Laipanmaan rauhaan. Koirat saivat manttelit yllensä ja pääsivät metsään riehumaan. Paistettiin kodalla makkaraa ja juotiin vallan mainiota jouluglögiä:) Illaksi päästiin vielä rantasaunaan saunomaan ja keskiyöllä raketit paukkui.
Vertti otti paukuttelun tyynen rauhallisesti. Arttu varmaan kuvitteli, että on tullut paratiisiin ja kohta pääsee linnun makuun. Kuura sen sijaan oli vähän hämillään, ei panikoinut, mutta ei pahemmin tykännytkään räiskeestä.
Nyt täytyisi vaan kerätä voimia ja intoa alkavaa vuotta varten!
keskiviikko 4. tammikuuta 2012
lauantai 17. joulukuuta 2011
Kurjimusten kolo
Kuura
"Vasemmassa kyynärnivelessä on lievää, alkavaa nivelrikkoa... rintarangassa on spondyloosipiikkiä eli luusillan alkua nikamien välissä alapinnalla... en suosittele agilityä... Kolmen viikon tulehduskipulääkekuuri, jonka jälkeen suosittelen cartrophen pistoshoitosarjaa..."
Siinä se oli, aika yksioikoisesti eläinlääkärin tuomio.
Kolmosluokkaan päästiin agilityssä. 16 starttia, joista 8 nollarataa
Olemme taas risteyksessä, jossa täytyy punnita Kuuran vahvuudet ja miettiä uusia haasteita. Katsotaan jos löytäisimme pakkasessa oleville hirvensorkille käyttöä, kunhan ollaan saatu Kurjimus kuntoon... Vaahtomuovisieni, veripullo ja jälkiliina esiin.
Arttu
Arttu ja Marko kävivät Timo Vakkerin koulattavana Laukaassa Tmi Erä-Vahti.
Kirjekyyhkysten avulla Vakkeri pääsi puuttumaan Artun kuumenemiseen linnun karkottuessa. Kyyhkysillä saatiin aikaiseksi erilaisia tilanteita ja useita toistoja.
Vakkeri antoi pojille uskoa, ettei kannata luovuttaa, vaikka omien fasaanien pyrstösulat ovat olleet kovalla koetuksella viime aikoina.
Nykyään pellolla ei enää huudeta kurkku suorana, vaan suhteellisen neutraalit käskyt riittävät ja vaikka lintua ei alas saataisi, on Artulle aina palkkana nouto kylmällä linnulla taikka damilla.
Vertti
Vertti porskuttaa entiseen malliin. Kuin vanha tekijä.
"Vasemmassa kyynärnivelessä on lievää, alkavaa nivelrikkoa... rintarangassa on spondyloosipiikkiä eli luusillan alkua nikamien välissä alapinnalla... en suosittele agilityä... Kolmen viikon tulehduskipulääkekuuri, jonka jälkeen suosittelen cartrophen pistoshoitosarjaa..."
![]() |
| Huilataan hetki |
Kolmosluokkaan päästiin agilityssä. 16 starttia, joista 8 nollarataa
- Ykkösluokasta kakkosluokkaan nousuun vaadittiin 10 starttia ennenkuin kolme luokanvaihtonollaa oli kasassa
- Kakkosluokasta kolmosluokkaan nousemiseen vaaditiin 4 starttia
- Kolmosluokassa ehdittiin starttaamaan kahden lähdön verran, joista molemmista nollaradat
Olemme taas risteyksessä, jossa täytyy punnita Kuuran vahvuudet ja miettiä uusia haasteita. Katsotaan jos löytäisimme pakkasessa oleville hirvensorkille käyttöä, kunhan ollaan saatu Kurjimus kuntoon... Vaahtomuovisieni, veripullo ja jälkiliina esiin.
Arttu
Arttu ja Marko kävivät Timo Vakkerin koulattavana Laukaassa Tmi Erä-Vahti.
Kirjekyyhkysten avulla Vakkeri pääsi puuttumaan Artun kuumenemiseen linnun karkottuessa. Kyyhkysillä saatiin aikaiseksi erilaisia tilanteita ja useita toistoja.
Vakkeri antoi pojille uskoa, ettei kannata luovuttaa, vaikka omien fasaanien pyrstösulat ovat olleet kovalla koetuksella viime aikoina.
Nykyään pellolla ei enää huudeta kurkku suorana, vaan suhteellisen neutraalit käskyt riittävät ja vaikka lintua ei alas saataisi, on Artulle aina palkkana nouto kylmällä linnulla taikka damilla.
Poikien reissukuvia syksyltä. Näihin tunnelmiin on hyvä palata, kun uskonpuute iskee.
Vertti
Vertti porskuttaa entiseen malliin. Kuin vanha tekijä.
- Hakumetsällä käydään ukot etsimässä.
- Esineruudusta haetaan esineet pois kuleksimasta.
- Agilitykentän laidalla otetaan iisisti, vaikka muut treenaavat.
- Tokossa mennään hiljalleen eteenpäin sivulletuloa ja maahanmenoa harjoiteltaen.
Joskus kaverit on sitä mieltä, että kolmas pyörä kyydissä on liikaa.
tiistai 22. marraskuuta 2011
Ausseja halli täynnä
Nyt on vuoden 2011 AussieOpen nähty. Oli paljon komeita koiria, pestyjä ja puunattuja. Sitten oli maalaispoikia isossa maailmassa, joilta oli persvillat leikkaamatta ja korvakarvat nyppimättä.
Tuomarina oli saksalainen Angela Kleinhans ja Vertin hän arvosteli seuraavanlaisesti:
"Good head & earset. Would like to see a bit more substance. Good front but very close. Good rear but a little bit wide."
Että hyvää, mutta.... Olin toivonut, että näyttely olisi ollut samanlainen kuin Artun jalostuskatselmus Junkkarissa vuonna 2010. Siellä koira käytiin perusteellisesti läpi. Mitattiin ja syynättiin.
Vertti on siis rimpula ja pitkäjalkainen honkkeli, mutta toimii täysin siinä tehtävässä, joka koiralle on suotu. Täydellä sydämellä.
Etenkin silloin, kun kurkku on kipeä ja kylmä kulkee pitkin luita ja ytimiä.
Meidän lämmitettävä fleecepeittomme... :)
Tässä kurjimukset kirpeässä marraskuun pakkasessa.

| Löydätkö ilta-auringon tähystäjän... |
keskiviikko 9. marraskuuta 2011
Tule hyvä talvi...
Lokakuu tuli ja meni. Oli töitä, oli juhlia ja mukavia treenihetkiä. Lämmöllä voi muistella mennyttä kesää ja syksyä, ja alkaa nauttimaan tulevasta talvesta. Kyllä se talvi tulee, paljon lunta ja vähän vähemmän pakkasta kuin viime vuonna:)
Viime kevättalvea meidän elämäämme rikastutti tällainen touhukalle.
Vertti on varmaankin nyt saavuttanut "lopullisen" kokonsa, ainakin korkeuden puolesta. Kropan hallinta on vielä hakusessaan, mutta hiljaa hyvä tulee. Kaikki agitreenit tehdään vielä speedpumpeilla (eli suomeksi halkaistuilla putken pätkillä!:) ensi kevääseen asti.
Hakumetsällä Vertti on edelleen ilmiömäinen. Teimme viime sunnuntaina ensimmäiset treenit ilman mitään näkö- tai ääniapuja. Paikka oli hyvä ja tuuli otollinen, joten laitoimme pojan töihin. Kolme piiloa löytyi vaivatta. Nyt alamme ottaa treeniin mukaan maalimiehen luona "hillityn" käyttäytymisen. Esineruudussa teimme myös ensimmäisen valmiin esineen kahden näytetyn esineen jälkeen. Pikkuisen kokeilumielessä, mutta ihme kyllä, sieltä se hanska löytyi. Ilmavainun käyttö on siis Vertin vahvuus.
Jälki tosin vaatii ensi kesänä työstämistä. Vertin mielestä se on äärettömän pitkäveteistä ja tylsää.
Tulevana viikonloppuna on reissu Lohjalle AussieOpeniin. Siellä Vertti pääsee näkemään sisaruksiaan ja saadaan kuulla, onko nuori mies laisinkaan sellainen kuin rotumääritelmä edellyttää. Innolla odotetaan kaverusten näkemistä! Itse arvostelu voi mennä vähän pipariksi, kun taisin pestä Vertin vähän liian myöhään ja nyt pikkukaveri on kuin pulloharja. Karvat sojottaa sinne tänne. Voi kääk... Ehkä opimme tästä jotakin...
Kuuran kanssa käytiin lokakuun alussa testaamassa Jyväskylän eläinlääkäripalvelut. Hyväksi todettiin! Tähystyksellä poistettiin munasarjat. Kohtu sai jäädä sijoilleen, oli kuulemma hyvässä kunnossa. Leikkaushaava on noin 4cm pitkä eikä tikkejä tarvinnut poistaa. Leikkauspäivän iltana Kuura oli jo oma ihana (ahne) itsensä ja kaksi viikkoa sai toppuutella, ettei liikaa revitellyt toisten kanssa. Haava on parantunut hyvin ja huomenna mennään ensimmäisiin agitreeneihin.

Oli kannattava, vaikka olikin kalliimpi normileikkaukseen verrattuna. Tötterön kanssakaan ei tarvinnut pelata, koska laittoivat jo eläinlääkärissä suojapuvun päälle. Hyvin yksinkertainen puku, joka suojasi haavan ja koira pystyi tekemään tarpeensa se päällä.
Hyvää talven odotusta, toivottaa Aitoon Kurjimukset!

perjantai 7. lokakuuta 2011
Vempulan tytöt
Nyt on Vertillä tyttöin viikonloppu edessä. Miehinen väki otti suunnan kohti pohjoista varhain tänä aamuna. Töistä tullessa ei ollut kuin tyhjä pyykkiteline, petaamaton sänky ja likaiset sukat lattialla...
Eli rauha maassa ja vapaa viikonloppu tiedossa:)
Takkujen tohinoita
Huomenna ja sunnuntaina olisi tiedossa Vappu Alatalon hyppykoulutusta, Valmennuspalvelu Nuppijumppa. Osallistumme koulutukseen Vertin kanssa. Hyppyjä riman kanssa ei olla Vertin kanssa tehty kuin kaksi kertaa 20cm korkeuksilla, mutta koulutus pitäisi sopia myös nuorelle koiralle. Vertille on tärkeää saada opetettua heti alusta lähtien oikea ja kroppaa säästävä hyppytekniikka. Vertti on pitkärunkoinen ja -jalkainen elikko.
Laiminlyöty Kurjimus :(
Tuntuu kurjalta myöntää, mutta Kuura on joutunut tyytymään kakkossijaan :( Treenit ovat jääneet kaksi kertaa välistä, viimeksi työreissun takia. Olen korvannut Kuuralle, tai siis ehkä lähinnä itselleni, laiminlyöntiä käymällä ihan vaan tyttöin kesken lenkillä. Kisoihin en ole voinut Kuura ilmoittaa nenäpunkkikuurin takia... Kerpuleen doping-säännöt...
Toinen asia, mikä on aiheuttanut päänvaivaa, on Kuuran leikkaaminen. Olen vitkutellut asian kanssa kohta kolme vuotta. En millään haluaisi laittaa Kuuraa kokemaan isoa leikkausta ja pitkää, kurjaa parantumisaikaa. Löysin viime viikolla vaihtoehdon perinteiselle sterilointileikkaukselle. Jyväskylässä on eläinlääkäriasema, Keski-Suomen Eläinklinikka, joka suorittaa sterilointileikkauksia tähystyksellä. Toipumisaika on merkittävästi lyhyempi ja leikkauksen jälkeisten sivuvaikutusten riskien väitetään olevan pienemmät. Tässä voisi olla ratkaisu, jonka kanssa on helpompi elää.
Katsotaan, voihan se olla, että vielä yhdet juoksut selvitään porteilla ja suljetuilla ovilla, mutta ei kerrota siitä vielä Markolle... ;)

keskiviikko 28. syyskuuta 2011
Lintuja ja Linnoja
Metsämiesten kulta-aika alkaa olla käsillä. Komppania Arttu & Marko ovat jo ehtineet tehdä kaksi metsästysreissua tälle syksylle. Ensimmäinen reissu Ilomantsiin heti 10. päivä syyskuuta, kun linnustus alkoi, ja toinen viime viikolla Muonion suuntaan.

Ilomantsin reissu oli Artulta semmoista "häröilyä" niinkuin Marko tämän asian ilmaisi. Oli sopivasti peräänmenoja ja aavistuksen verran törmäilyjä lintujen kanssa. Tästä syystä Ilomantsin reissulta on kuva vain metsästäjästä ja vanhasta ukkometsosta, ilman koiraa. Kuulemma koira pääsee kuvaan vasta, kun on ansainnut paikkansa tämän komean linnun vieressä.
Artun törmäilyjä lintujen kanssa on oikein porukalla pohdittu. Yhtä syyllistä etsitään nyt nenäpunkista, joten koko konkkaronkka on laitettu Interceptor - kuurille. Tällä kuurilla pitäisi päästä eroon niin piiskamadoista, sukkulamadoista, keuhkomadoista, ranskalaisesta sydänmadosta, sikaripunkista, syyhypunkista kuin siitä nenäpunkistakin...
Poikien Muonion reissu sujui aavistuksen verran paremmin Artun kannalta. Reissun ensimmäiset päivät tosin taisivat olla lähinnä kurinpidollisia päiviä... Riistakontakteja Artulla oli, mutta tyylikkäillä peräänmenoilla höystettyjä. Reissun kuudentena päivänä tuli nappisuoritus, josta palkkana Artun seisonnalta ammuttu riekko. Seisontoja oli viimeisenä päivänä viisi, joihin jokaiseen Marko pääsi antamaan etenemiskäskyn eikä peräänmenohalukkuutta liiemmin esiintynyt. Artussa on siis vielä toivoa...

Muoniossa Artun kaverina oli myös lupaava suomenpystykorva Ullastiina Pilke eli nuori neiti Pilke. Arttu ja Pilke tulivat hyvin toimeen, vaikka nuorella neitokaisella olisi voimia vielä riittänyt pieniin iltapaineihin.
Vertti ja Kuura ovat vuorostaan saaneet oppia Linnan Teemun "mestarillisessa" agilitykoulutuksessa. Koulutuksen järjesti meidän oma seuramme Tampereen koiraurheilijat.
Koulutuksessa käytiin ihan perusjuttuja, kuten pakkovalssia ja takaaleikkausta. Onhan se totta, että on eri asia treenata MM-kilpailuja silmällä pitäen kuin mukavia yhteisiä hetkiä varten. Hyviä ohjeita saatiin, mutta ehkä kaikkea ei ehditä meidän treenimäärällä tekemään... Kuinkas ne menestyksen sanat menivätkään, ei yritetä tehdä vaan tehdään!:)
Syyskuu on ollut kiireistä, mutta tapahtumarikasta aikaa. Ollaan tavattu Patchcoat - ausseja, käyty Tampereella treenailemassa ja kisatalkoissa, hoidettu hampaita ja nenäpunkkeja ja ennen kaikkea nautittu syksyisestä metsästä.

Tässä muutama kuva ahkerasta metsätyömiehestä, joka sinnikkäästi jaksaa kulkea työpäivinä mukanani leimikoita rajaamassa.

tiistai 13. syyskuuta 2011
Ruokapolitiikkaa
Kurjimus kärsi ensimmäiset neljä elinvuottaan jatkuvasta korvatulehduskierteestä. Antibioottikuuria toisen perään, välillä bakteeri- ja välillä hiivatulehdukseen. Kokeiltiin eri ruoka-aineiden poistamista ruokavaliosta ja toinen toistaan kalliimpaa erikoisruokaa. Korvatulehdusten aiheuttajat löytyivät allergiatestin avulla, joka tehtiin Kuopiossa Eläinlääkäri Tuhatjalassa. Verinäyte käytettiin ison lätäkön toisella puolella ja saatiinhan sieltä aika selkeät tulokset.
Kuura todettiin allergiseksi sian-, lampaan- ja ankanlihalle, vaalealle kalalle, soijalle, vehnälle ja ohralle. Ei siis punaiselle lihalle taikka riisille, jotka ensimmäisenä ruukattiin pois ruokavaliosta.
Ja mikä onkaan ollut vastaus ongelmiimme... Jahti&Vahti kana&riisi-kuivamuona :) Agrimarketeista löytyvä Suomen rehun valmistama koiran täydennysrehu, jonka hinta ei päätä huimaa. Ruokaa on nyt kokeiltu useampi kuukausi ja korvat ovat olleet terveet, varpaanvälit eivät punoita ja turkki on ollut hyvässä kunnossa.
Kasvismössöä, kanansiipiä ja pakastettua kalkkunaa syötin Kuuralle silloin, kun oli vielä intoa säätää ruokien kanssa, mutta kyllä nyt helppous on vienyt voiton ja kuivamuonat ovat meillä kunniassa.
Arttu on syönyt jo pitemmän aikaa Jahti&Vahtia, vaikka olen vähän vieroksunut koko ruokamerkkiä. Arttu on ollut hyvässä turkissa ja ruoka tuntuu maistuvan, kun sekaan heittää vielä vähän naudanlihaa ja lohiöljyä.
Vertti saa vielä Royal Caninin Juniori-ruokaa ainakin vuotiaaksi asti ja sen jälkeen katsotaan sitten, millä ruoalla jatketaan.

perjantai 2. syyskuuta 2011
Lumisadetta, mutta selkeää piristymistä
Alkaa lomaviikko vedellä viimeisiään.
Sateinen viikkohan tuo on ollut, mutta hetken on saanut huilahtaa.

Kuurakin on saanut torstaisen humalansa nukuttua pois. Hampaan leikkaus sujui hyvin, ei ollut tulehtunut eikä mitään muitakaan ongelmia. Surkea näky neiti kuitenkin oli kylppärin lattialla maatessaan... Mutta selkeää piristystä on jo tälle päivälle tapahtunut. Jalkapallon, kiven ja klapin olen saanut huutaa suusta pois. Ja Marko yhden Vertin luun.Kuura kyllä kosti kaiken tämän häneen kohdistuneen epämiellyttävän toiminnan ja päätti pudottaa turkkinsa taas kerralla.

keskiviikko 31. elokuuta 2011
Syksyn tuulahduksia
Elokuun viimeisiä päiviä nautitaan. Täysin siemauksin, koska tiistaina alkoi neljän päivän loma!
Lomareissut tosin jäävät nyt tällä erää haaveeksi.

Kuuralle on varattu torstaiksi hampaanpoisto Hakametsän eläinlääkäriin. Yksi alaposkihampaista täytyy leikata pois. Se on jossain vaiheessa Kuuran kivirikasta elämää haljennut ja toinen "kruunu" puuttuu. Saa nähdä, kuinka kipeä likka saadaan torstai-iltapäivänä hakea.Elämänmenoa puolikas hammas ei ole haitannut, mutta eläinlääkäri oli vahvasti sitä mieltä, että pois se kannattaa ottaa :( Kuulemma moni koira on piristynyt, kun hammasvaivat on saatu hoidettua kuntoon.
Kuurahan tosiaan sitä piristystä kaipaakin... juu-u...
Mutta Vertti Vempula Veepiskukko Vepsis! On alkanut nostamaan jalkaa, eikä enää vaan tyttöpissejä!:)
Ja toinen saavutus Vertin elämässä on tapahtunut kotiolojen parantumisena. Aikaisemmin portaita mentiin vain ylös ja sylikyydillä alas, mutta nyt tullaan jo reteesti itsevarmalla askelluksella alas. Lenkkeily on ollut meidän viime aikaisin "suurin" harrastus. Agilityä ollaan käyty Tampereella tekemässä, mutta kotona ollaan ihan vaan nautittu rapsutuksista ja yhteisistä hetkistä. Ja on ihanaa huomata, että ei tarvitse aina olla miettimässä seuraavia treenejä, vaan voi myös joskus vain haistella suontuoksuista turkkia ja silitellä pinkinpunaista vatsaa. Toisin sanoen, kotikoirakin on aika ihana asia:)
maanantai 22. elokuuta 2011
Syylliset
Metsä kyllä raikui, kun yritin estää rikoksen tapahtumista, mutta ei auttanut.
Sentään toisen rikoksen sain ennaltaehkäistyä. Kaverukset olivat kepin lumoissa, kun metsäuran viereisestä kuusen taimikosta lähti 20 metrin päästä sarvipäinen valkohäntäpeura. Taimikko ei ollut kuin metristä, joten iso elukka erottui hyvin. Ilmeisesti se oli ollut koko ajan makuullaan, kun olimme kiertäneet kuusentaimikon ympäri. Sitten sen kantti petti... Kyllä tuli kiire; "Juhuu, jahuu, jes, tsäpää!!!" Kumpikaan ei huomannut peuraa, jonka valkea perävalo vilkkui vielä pitkän matkaa. Taimikon päässä Kuura hoksasi ja nosti kuonon ilmaan, että jotain täällä tapahtui, josta hän nyt kyllä jäi paitsi.... JA EIKUN LISÄÄ VAUHTIA JA ÄÄNTÄ ja nokka kohti autoa.
Syylliset joutuivat ensin saunaan huuhdeltavaksi, mutta rangaistus ei ollut riittävä. Joten lisärangaistuksena porukka joutui takaisin telkien taakse, suuntana satama. Siperiaan asti ei onneksi tarvinnut porukkaa lähettää, mutta muutaman uintireissun lopullinen puhdistautuminen vaati.
sunnuntai 21. elokuuta 2011
Hyvä jätkät...
Pojat valmistautumassa kokeeseen suoritusnumerolla yhdeksän. Arttu oli jo tässä vaiheessa bongannut kaikki kokeeseen osallistuneet naiset...
Ensimmäisenä liikkeenä luoksepäästävyys. Arttu oli iloinen oma itsensä, vaikka tuomari katsoikin hampaat.
Arttu pysyi paikallaan, vaikka rivistä nousi useampi koira. Selvästi kuitenkin näki, että tiukkaa teki. Etenkin vieressä oleva tyttötolleri olisi varmaan ollut Artun mieleen...
| Arttu, alokasluokka sij.3/6 |
Kaiken kaikkiaan liikkeet sujuivat arttumaiseen tapaan. Paljoa ei tokomaista kontaktia nähty, mutta tuomari tykkäsi Artun seuraamisesta. Kaikista liikkeistä tuli pisteitä ja lopputuloksena 155,5 pistettä ja kakkostulos. Harmillisesti paikallaolon aloituksessa Marko joutui antamaan kaksi kertaa maahanmeno-käskyn ja päätteeksi kaksi sivulle-käskyä.
Mutta tuomarin kommentti taisi olla, että "hienoa, kun jätkät ovat lähteneet kokeeseen!":)
Seuraavaa koepaikkaa varaamaan, kyllä se ykköstulos sieltä vielä tulee:)
Kuuran kanssakin kävimme kokeessa testaamassa, kuinka meidän uusi väsytystekniikka toimi. Ennen koetta juoksutin Kuuraa kahdella pallolla lähipellolla ja vielä koepaikan lähellä metsässä. Kokeeseen mentäessä Kuuralla roikkui kieli pitkällä ja läähätti kuin viimeistä päivää... Hirveää koiran kidutusta...!
Mutta kannatti! Paikallaolosta 8 pistettä. Kuura äänteli minun lähtiessä, mutta oli hiljaa lopun aikaa! Jes! Ei siis jatkuvaa huutoa ja ulvomista vaan rauhallista maassa makaamista.
Kaikista liikkeistä saimme pisteitä, mutta tietenkin palloleikin varjopuolena on se noudon pilalle meno:) Viis siitä - nyt meillä on työkalu, jolla lähdemme seuraavaan kokeeseen. Liikkeet me osaamme, kunhan saamme vaan päännupit kuntoon. Eli hyvä likat:)!
Sitten näitä muita kuulumisia. Vertiltä löysin reiän poskesta, joko se on tulehtunut punkin purema tai jonkun hammas on kolahtanut siihen. Täytynee nyt seurailla ja puhdistella ahkerasti. Lääkäriin mennään loppuviikosta jos reikä ei osoita paranemisen merkkiä. Kuuralta vuorostaan bongasin haljenneen poskihampaan. On varmaan ollut jo jonkin aikaa halki, kun ei tunnu aristelevan sitä. Se täytyy käydä näyttämässä heti kunhan saamme ajan eläinlääkärille.
lauantai 20. elokuuta 2011
Arttu ja Marko epävirallisissa tokokokeissa
Epikset järjesti Tuuloksen Koirakerho kauppakeskus Tuulosen parkkipaikalla. Tuomarina toimi Krista Karhu Koirakoutsista.
Epis suoritettiin virallisten tottelevaisuuskoesääntöjen mukaan. Parkkipaikka oli haasteellinen koepaikka. Vieressä kulki autoja ja ihmisiä, alusta oli suht karkeaa soraa ja lisäksi samaan luokkaan sattui vastikään juoksuissa ollut narttu... Mutta hienosti pojat veti!
Paikkamakuussa Arttu piippaili, mutta pysyi paikallaan. Perusasennot olivat vähän hakusessaan, selkeästi miehisiä kalleuksia piti suojella terävältä soralta. Mutta kaikki liikkeet onnistuivat - ja lopputuloksena 165 pistettä eli 1.tulos ja luokan voitto!
Huomenna olisi sitten edessä viralliset tokokokeet, toivotaan, että menee yhtä hyvin kuin tänään!
sunnuntai 31. heinäkuuta 2011
Kolmosen rimakauhu voitettu
Nyt on hyvä fiilis iskeä marjapensaiden kimppuun ja alkaa valmistautumaan arkiseen aherrukseen.
![]() |
| Kuva tammikuun hallikisoista, Hyvinkäältä. |
Nyt on kolmosluokka korkattu, ja teimme parhaamme!
Tänään oli siis ensimmäiset kolmosluokan agilitykisat Janakkalassa, tuomarina Ritva Herrala.
Kaikkiaan kolmosluokan maksikoiria oli 54. Vilskettä ja vilinää kisapaikalla riitti. Niin parkkipaikalla kuin kisakentällä, jossa oli kaksi rataa vierekkäin käynnissä.
Tuloksena kaksi puhdasta rataa ja molemmat alle ihanneajan. Huippukoirille ei pärjätä, mutta itsemme voitimme.
Hyvä Kurjimus!:)tiistai 26. heinäkuuta 2011
Heinäkuun hulinaa
Virkein mielin lähdettiin uuteen viikkoon, vaikka takana oli helteinen viikonloppu tokokoulutusta Valkeakoskella.
Koulutus oli Australianpaimenkoirat ry:n järjestämä ja kouluttajina olivat Samuli ja Tytti Juntto
Australianpaimenkoirat ry
Vertin kanssa olimme molemmat päivät Samulin ryhmässä. Vertti jaksoi hyvin keskittyä ja teki töitä silloin, kun oli sen aika. Mutta vapaahetken tultua nautti täysin rinnoin huomiosta. Saatiin hyviä juttuja omaan harjoitteluun. Linkki viikonlopun tunnelmiin, kuvissa harjoittelemme paikallaan täyskäännöstä.
Tokokoulutus Valkeakoski, kuvaaja Carita Servin-Honkasalo
Kuuran kanssa ollaan menossa tulevana sunnuntaina ensimmäisiin kolmosluokan agikisoihin Janakkalaan. Viikonlopun aikana Janakkalassa starttaa 483 koirakkoa. Maksi kolmosluokassa starttaa sunnuntaina 58 koirakkoa. Vertti pääsee kisakatsomoon ihmettelemään vilskettä ja vilinää.
Koulutus oli Australianpaimenkoirat ry:n järjestämä ja kouluttajina olivat Samuli ja Tytti Juntto
Australianpaimenkoirat ry
Vertin kanssa olimme molemmat päivät Samulin ryhmässä. Vertti jaksoi hyvin keskittyä ja teki töitä silloin, kun oli sen aika. Mutta vapaahetken tultua nautti täysin rinnoin huomiosta. Saatiin hyviä juttuja omaan harjoitteluun. Linkki viikonlopun tunnelmiin, kuvissa harjoittelemme paikallaan täyskäännöstä.
Tokokoulutus Valkeakoski, kuvaaja Carita Servin-Honkasalo
Meillä on ollut pitkä treenitauko rataharjoittelusta, mutta onneksi kotoa löytyvät nyt lainakepit, rengas, muutama hyppyeste ja Markon väsäämä kontaktieste.
Ja jotta ei vaan koirat pääse hurvittelemaan, niin Mäntyharjun ystävien kanssa on sovittu lauantaille koskenlaskua ja hyvää ruokaa... :) Samalla päästään kokemaan rallin huumaa Jyväskylässä.
maanantai 18. heinäkuuta 2011
Mikkelin reissu ja Artun vesityökoe
Lisää kuvia Markon ja Artun aikaisemmasta vesityötreeneistä Tetrikorven kennelin sivuilla.
Tetrikorven kennel - Artun vesityötreenikuvia
| Pojat vuoroa odottamassa |
Viime viikonloppuna teimme reissun Mikkeliin, Korpikoskelle Artun kotopuoleen. Turinoitiin koirajuttuja ja pelattiin korttia, juotiin limpparia ja syötiin mansikkakakkua.
Marko ja Bovellanin Harri kävivät myös lauantaina treenaamassa Artun kanssa sunnuntain vesityökoetta varten. Luottavaisin mielin parivaljakko menikin sitten suorittamaan avoimen luokan koetta tulevaa syksyä varten.
Koe oli Mikkelin Seisojakerhon järjestämä ja tuomarina toimi Niina Pärssinen.
Tulos oli täydet pisteet ja kommentti "Hieno reipas suoritus".
| Kiitokset onnistuneesta suorituksesta! |
Kiitokset Bovellaneille mukavasta viikonlopusta!
Lisää kuvia Markon ja Artun aikaisemmasta vesityötreeneistä Tetrikorven kennelin sivuilla.
Tetrikorven kennel - Artun vesityötreenikuvia
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)